Työmaa saattaa hallita katukuvaa vuosien ajan. Mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden väliaikaiseen taiteeseen ja jäljen jättämiseen kaupunkitilaan. Niinpä maalasimme Triplan ja Pasilan aseman työmaa-aitoihin taidetta piristämään tuhansien ihmisten päivittäistä reittiä.

Olemme tuoneet katutaidetta Triplan työmaa-aitoihin yhteistyössä YIT:n kanssa muutamaan otteeseen. Kesäkuun 2017 alussa niihin maalattiin neljä katutaideteosta G-REXin Teo Tuomisen, Igor Multin, Jesse Pasasen ja Ines Sederholmin toimesta. Teokset maalattiin osana aseman purkajaistapahtumaa kymmenen tunnin maalaustapahtumassa, joka keräsi paikalle kiinnostuneita ihmisiä ihailemaan tekoprosessia ja valmiita teoksia.

Seuraavana päivänä kaikki halukkaat saivat osallistua maalaukseen työpajassa, joissa katutaiteilijat ja työpajaohjaajat ohjasivat kaikenikäisiä maalaajia. Jälkensä aitoihin kävi jättämässä neljän tunnin aikana yli sata maalaajaa, osa vain pienen hetken ja osa koko työpajan ajan.

Purkajaisten työpaja oli jo toinen kerta, kun maalasimme yhdessä kaikkien alueen työmaa-aitoja. Ensimmäisen kerran aidat saivat väriä syyskuussa 2016, kun järjestimme vastaavan kaikille avoimen maalaustyöpajan osana Tripla-päivää.

Niin ammattilaisten toteuttamat kuin molemmissa työpajoissakin maalatut työmaa-aidat ovat siirrettävissä ja koristavat Triplan ja Pasilan aseman seutua koko sen rakentamisen ajan.

Tutustu G-REXin taiteilijoihin täällä. 

Save

Save