PASILAN KAUPUNKITAIDEKESKUS: SAIKOU CEESAY, JUHO HELLSTEN & ROOSA KONTIOKARI 11.1.-4.3.2023
Pasilan kaupunkitaidekeskuksen vuoden ensimmäisessä näyttelyssä nähdään Saikou Ceesayn, Juho Hellstenin ja Roosa Kontiokarin maalauksia. Yhteisnäyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 11. tammikuuta kello 18-20. Avajaisten jälkeen näyttelyä voi tulla katsomaan kaupunkitaidekeskuksen aukioloaikoina:
KE 12-20
TO 12-18
PE 12-18
LA 13-17
Saikou Ceesay on gambialaissyntyinen entinen ammattilaisjalkapalloilija, joka on myöhemmin siirtynyt kuvataiteen ja suunnittelun pariin. Maalaaminen on Ceesaylle vaihtoehtoinen keino eskapismiin, itseilmaisuun ja erilaisten luontaisten rytmien kanavointiin. Ceesay toivoo herättävänsä katsojassa niin ihastusta, kritiikkiä kuin häiritseviäkin tunteita. ”Piilotan mielelläni taiteeseen yksityiskohtia, joita katsoja joutuu etsimään. En oleta, että jokainen katsoja löytää niitä teoksista – loppujen lopuksi tällä planeetalla on yli 7 miljardia ihmistä, joista edes kahden kaksosen iirikset eivät ole samanlaiset”, Ceesay kertoo.
Juho Hellsten on kuvataiteilija ja kuvataiteen opettaja, jonka teoksia on nähty niin gallerioissa kuin kaduillakin. Hellstenin taiteessa nähdään niin urbaanin ympäristön roiskeita kuin kaikuja 1800-luvun romanttisesta maisemamaalauksestakin. Pasilan kaupunkitaidekeskuksessa kurkistetaan Hellstenin teoksiin, jotka ovat syntyneet retkeilyn ja vuorten kaipuusta. Aihe on vastakohta urbaanille elämälle ja fantasia, jonka kaupunkilaisuus synnyttää. ”Olen toki vaeltanut Alpeilla ja kiipeillyt Lofooteilla, mutta maalatessani tavoitan ensimmäisenä kokemukseni öisen Merihaan betonivuorten huipuilta, väleistä ja alhaalta parkkihalleista, Iso-Roban korttelien katoilta sekä Malminkartanon ja Vuosaaren jätemäiltä. Ne ovat tiloja ja luontoa, joka minut on isommille ja hiljaisemmille vuorille ajanut”, Hellsten sanoo.
Roosa Kontiokari on oululaislähtöinen kuvataiteilija, joka inspiroituu tylsyydestä ja kuvaa taiteessaan arkisia ajatuksia ja kokemuksia hienovaraisen huumorin keinoin. Pasilan kaupunkitaidekeskuksessa esiteltävässä kokonaisuudessa hän keskittyy raivon, vihan ja kiukun patoutumiseen ja lopulta niiden hälvenemiseen. ”Meillä kaikilla on joskus tuntemuksia ja ajatuksia, jotka eivät ole välttämättä kauhean salonkikelpoisia. Toiset meistä ovat parempia – ja myös yhteiskunnallisen asemansa vuoksi pakotettuja – patoamaan näitä epämieluisia tunteita ja opettelemaan niiden purkamista sovinnollisempia reittejä”, Kontiokari kuvailee ajatuksiaan teossarjan takana.
Facebook-tapahtumaan tästä.