
Eläväinen Helsinginkatu on täynnä historiaa, kulttuuria ja nyt myös sähkökaappitaidetta. Maalattuja sähkökaappeja voi ihailla aina Oopperatalolta Kurviin, matkan varrelta löytyy isompiakin teoksia.
Helsingin taidekatu on jatkoa 2016 alkaneelle Brahen taidekenttä- projektille, jossa maalattiin kymmeniä erikokoisia teoksia elävöittämään Brahenkentän ympäristöä. Kesällä 2017 värikkäät sähkökaapit levittäytyivät Helsinginkadun varsille ja lähialueille. Teoksia maalasivat G-REX-katutaideryhmän ja -verkoston taiteilijat, sekä Chilestä, Virosta ja Ruotsista saapuneet katutaiteilijat.
Yhteensä kesän aikana maalattiin 29 sähkökaappia, ja Linnunlauluntien sähkömuuntajaan toteutettiin lisäksi yksi isompi teos, jonka inspiraationa toimivat kaupunkimme laulavat linnut. Loppukesästä alueella järjestettiin myös osallistava työpaja, jossa Aleksis Kiven koulun 9-luokkalaiset toteuttivat yhteisöllisesti stencil-tekniikalla katutaideteoksen Sturenkatu 2:n väistötilojen edustalla olevaan muuriin.
Hesarin taideteokset – galleria
- Elina Holley
- Elina Holley
- ines
- ines & Ossian Theselius
- Jan Andersson
- Jan Andersson & Päivi Lindell
- Jenni Väisänen & Marjaana Rajanne
- Julia Sand
- Kirsi Maria Raunio
- Kirsi Maria Raunio & Anna Julia Tuomisto
- Laura Pehkonen
- Maija Pulkkinen
- Minttu Pyykkönen
- Ossi Pirkonen
- Ossi Pirkonen
- Ossi Pirkonen
- Ossian Theselius
- Päivi Arenius
- Päivi Lindel
- Un KIolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Un Kolor Distinto
- Unto Helo
- Veera Konsti