Kalasataman Vapaakaupunki sai alkunsa Suvilahdessa, jossa kesällä 2018 toimi kaupunkikulttuurin keidas: kaikille avoin tila, jossa oli tapahtumia, tekemistä ja vapaata olemista. Vapaakaupunki saavutti suuren suosion, joten onnistuneen kesän jälkeen toiminta päätettiin siirtää sisätiloihin. Nykyisin Vapaakaupungin toiminta jatkuu kauppakeskus REDIssä, jossa sillä on oma Olohuone.
Kalasataman Vapaakaupungin taustalla on halu luoda tilaa kulttuurille, taiteelle, yhdessä tekemiselle ja omaehtoiselle toiminnalle. Perimmäisenä ajatuksena on alusta lähtien ollut avoimuus: kuka tahansa on tervetullut paikalle ja järjestämään tapahtumia ilmaiseksi.
Suvilahdessa toimiessaan Vapaakaupunki tarjosi puitteet niin keikoille ja työpajoihin kuin grillaukseen ja kesäpäivien viettoonkin. Kun kesä läheni loppuaan, haluttiin suosittua toimintaa kuitenkin vielä jatkaa. Syksyllä 2018 Vapaakaupunki sai tilat kauppakeskus REDIstä, jonne avattiin lähes 600 neliön Kalasataman Vapaakaupungin Olohuone. Sen toimintaperiaatteet ovat pitkälti samat kuin alkuperäisessä Vapaakaupungissakin: tila on kaikille avoin ja ilmainen, ja kaikki saavat järjestää siellä tapahtumia. Paikan päälle voi tulla vaikka joogaamaan, taidenäyttelyyn, keikalle tai askartelutyöpajaan. Olohuoneessa korostuu nimensäkin mukaisesti rento ajanvietto, ja tila on sopiva esimerkiksi työntekoon, ihmisten tapaamiseen, pelaamiseen tai lukemiseen. Olohuoneen lisäksi Vapaakaupungilla on REDIssä myös Lastenhuone, jossa perheen pienimmät voivat leikkiä ja viettää aikaa.
Kalasataman Vapaakaupungin Olohuoneeseen on jokainen tervetullut. Lisää tietoa Vapaakaupungista löydät sosiaalisen median sivuiltamme Facebookissa ja Instagramissa.