NÄYTTELYT

EH2A8547_print

KATVE

Katve on taiteen ja kaupunkikulttuurin sivupolkujen kohtaamispaikka jossa valtavirran äänet vaimenevat ja tilaa jää kaikelle kiinnostavalle, kummalliselle ja kokeilevalle. Katveessa voi törmätä yllättäviin näyttelyihin ja tapahtumiin, jotka eivät mahdu perinteisiin kehyksiin. Tila löytyy Sörnäisten metroaseman kupeesta, Kinaporinkadun varrelta – samaan aikaan vähän piilosta, mutta myös keskeltä kaikkea.

VAPAAKAUPUNGIN OLOHUONE

Taidetta on esillä myös Kalasataman Vapaakaupungin Olohuoneella kuukausittain vaihtuvissa näyttelyissä. 

PASILAN KAUPUNKITAIDEKESKUS

Pasilan kaupunkitaidekeskus sulki ovensa marraskuussa 2024. Kaupunkitaidekeskuksessa on järjestetty reilun viiden vuoden aikana yhteensä 40 näyttelyä, joissa on ollut mukana monta sataa taiteilijaa. Lisäksi tilat ovat tarjonneet puitteet myös taide- ja maalikaupalle, erilaisille tapahtumille, työpajoille, luennoille, festareiden bäkkärihuoneille sekä tietysti erilaisille juhlille. 

Kiitos kaikille taiteilijoille ja kävijöille menneistä vuosista!