
Itä-Pasila tunnetaan Pasilan katutaidekaupunginosana – eikä syyttä, sillä noin sata teosta levittäytyy alueen melkein joka kolkkaan. Kun maalauskautta riittää, teoksia tupsahtelee alueelle kuin sieniä sateella. Katukuva elää ja hengittää, kun katutaidetta syntyy, muuttuu ja katoaa, ja tuosta syntymisestä on suureksi osaksi vastuussa Helsinki Urban Art ja Pasilan katutaidekaupunginosa-hanke. Alueesta on nopeasti kehittynyt kansainvälisessä mittakaavassa merkittävä katutaiteen keskittymä, joka kuvittaa paikallisten asukkaiden arkea ja matkailijoiden mielikuvitusta kutkuttavilla tavoilla.
Pasilalla on pitkä historia katutaiteen saralla: katutaiteen rantauduttua Suomeen 1980-luvulla se löysi nopeasti kodin Pasilan betoniviidakosta, josta löytyi runsaasti sopivaa maalauspintaa läheltä keskustaa, vain viiden minuutin junamatkan päässä päärautatieasemalta. Pasilassa sijaitsi myös Pasilan galleriaksi kutsuttu rautatietunneli, joka oli kaupungin merkittävin maalauspaikka vuosien ajan, ja vuoden 1992 Etyk-kokouksen aikaan Helsingin kaupunki jopa tilasi noin 200 neliötä muraalia paikallisilta nuorilta taiteilijoilta. Kaikki kuitenkin muuttui 1998–2008, kun kaupunki lähti täydellisen nollatoleranssin linjalle laittaen helsinkiläisen katutaidekulttuurin äärimmäisen ahtaalle. Nollatoleranssin aikana kaikki, myös tilatut muraalit, pestiin ja hiekkapuhallutettiin pois yhtä teosta lukuunottamatta – ja kokonainen taiteen alakulttuuri muuttui näkymättömäksi.
Stop töhryille -kampanjan ja nollatoleranssin loputtua 2008 helsinkiläinen katutaide lähti elpymään, hitaasti mutta varmasti. Pasilan katutaideimagon palauttamiseksi 2017 aloitettu Pasilan katutaidekaupunginosa-hanke on määrätietoisesti tuonut alueelle laajasti erilaisia tyylejä ja suuntauksia edustavia taiteilijoita, joista monen kädenjälkeä on saatu ihailla ympäri maailmaa. Taiteen ja kaupunkikulttuurin edistämiseksi hankkeen tiimoilta on perustettu Pasilan kaupunkitaidekeskus, joka toimi vuosina 2019-2024 galleriana 40:lle urbaanin taiteen näyttelyille sekä erilaisille tapahtumille. Helsinki Urban Art on tunnettu alueella myös katutaidekierroksistaan, joilla kierrellään Itä-Pasilassa, esitellään alueen taideteoksia ja kertoillaan sisäpiirin tietoa teoksista kahden tunnin ajan. Jos olet kiinnostunut ottamaan osaa kierrokseen tai tilaamaan yksityiskierroksen, lue lisää täällä! Katutaidekierroksista saadut tuotot käytetään yhdistyksen toimintaan ja uusiin katutaideprojekteihin.
Helsinki Urban Art ry toteuttaa muraaleja alueelle yhteistyökumppaneidemme avulla kuten mm. Nordic Culture Point, Suomen kulttuurirahasto, Teknos Oy ja EU-maiden kulttuuri-instituuttien verkosto EUNIC Finland, jonka jäsenistöön kuuluvat Goethe-Institut, Itävallan suurlähetystö, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus, Puolan suurlähetystö, Tšekin tasavallan suurlähetystö, Italian kulttuuri-instituutti ja Viro-instituutti. Lisäksi hanketta ovat tukeneet Helsingin kaupunki, Yhdysvaltojen suurlähetystö, Taiteen edistämiskeskus sekä EU:n Central Baltic -rahoitusohjelma.
Pasilan katutaideteokset
- 11 Linjaa (Suomi) - Radanrakentajantie 4
- Acton (Suomi) - Asemapäällikönkatu 12
- AFK (Norja) - Ratamestarinkatu 2
- Aïda Gómez (Espanja)
- Antonia Lev & Stepa Aifo (Russia) - Sähköttäjänkatu 1
- Antti Männynväli (Suomi) - Ratavartijankatu 2
- Antti Männynväli (Suomi) - Opastinsilta 6
- Breeze Yoko (Etelä-Afrikka) - Ratavartijankatu 4
- Candalf80 & Mare2100 (Suomi) - Ratamestarinkatu 7
- Candalf80 & Mare2100 (Suomi) - Ratamestarinkatu 5
- Charles Liquor & Punish (Suomi) - Radanrakentajantie 4
- ChemiS (Tsekki) - Ratamestarinkatu 2
- ChemiS (Tšekki) - Asemapäällikönkatu 9
- Chinagirl Tile (Itävalta) - Ratamestarinkuja 2
- Chinagirl Tile (Itävalta) - Radanrakentajantie 4
- David Popa (Yhdysvallat) - Topparikuja 1
- Delicious Brains (Ruotsi), Ossian Theselius (Ruotsi), & ines (Suomi) - Kellosilta 5
- Edward von Lõngus (Viro) - Ratamestarinkatu 12
- Edward von Lõngus (Viro) - Ratamestarinkatu 9
- Edward von Lõngus (Viro) - Ratamestarinkatu 5
- Edward von Lõngus (Viro) - Ratamestarinkatu 3
- Fat Heat (Unkari) - Kasöörinkatu 4
- Fat Heat (Unkari) - Ratamestarinkatu 3
- Francisco García Coronado (Espanja) - Sähköttäjänkatu 2
- Freak & Ray25 (Suomi) - Asemapäällikönkatu 10
- Good Old Days (Suomi) - Veturimiehenkatu 3
- Gutface (Viro) - Sähköttäjänkatu 2
- Hellstrom (Sweden) – Ratamestarinkatu 3
- Hellstrom (Sweden) – Ratamestarinkatu 3
- Hombre (Saksa) - Rautatieläisenkatu 8
- Ivan Seriy (Russia) – Asemapäällikönkatu 12
- Jana & JS (Itävältä/Ranska) - Asemapäällikönkatu 10-12
- Jana & JS (Itävältä/Ranska) - Veturimiehenkadun jalankukutaso
- Jana & JS (Itävältä/Ranska) - Ratamestarinkatu 8
- Jani Tolin (Suomi) - Radanrakentajantie 2
- Jesse Pasanen (Suomi) - Topparikuja 1
- John Beijer (Ruotsi) - Kasöörinkatu 4
- Jose Di Gregorio (Yhdysvallat) - Ratavartijankatu 2
- J. P. Köykkä (Suomi) - Kellosilta 5
- Juha Lahtinen (Suomi) - Radanrakentajantie 2
- Julia Benz (Ranska) - Ratamestarinkatu 3
- K2rte (Viro) - Asemapäällikönkatu 2
- Krot & Krass (Islanti) - Ratamestarinkatu 2
- Laura Pehkonen (Suomi) -Veturimiehenkadun jalankukutaso
- Li-Hill (Kanada) - Ratamestarinkatu 2
- Malyshev Evgeny (Russia) - Ratamestarinkatu 6
- Malyshev Evgeny (Russia) - Ratamestarinkatu 6
- Mion (Suomi) - Radanrakentajantie 4
- MP5 (Italia) - Topparoikankujan jalankulkusilta
- MTKA (Viro) - Asemapäällikönkatu 9
- N2o (Australia) - Asemapäällikönkatu 10
- NeSpoon (Puola) - Topparikuja 4
- Nikita Khodak (Venäjä) - Ratamestarinkatu 3
- Nikita Nomertz (Russia) – Junailijanaukio
- Ninjah (Suomi) - Asemapäällikönkatu 2
- Otto Maja (Suomi) - Ratamestarinkatu 3
- Plan B (Suomi) - Ratamestarinkatu 3
- Plan B (Suomi) - Asemapäällikönkatu 11
- Plan B (Suomi) - Asemapäällikönkatu 10
- Plan B (Suomi) - Junailijankuja 3
- Plan B (Suomi) - Junailijanaukio
- Plan B (Suomi) - Ratamestarinkatu 3
- PNKFT (Suomi) - Kellosilta 4
- Poppamaija (Suomi) - Ratamestarinkatu 11
- Pso Man (Belgia) - Asemapäällikönkatu 10
- Punit J. Hiremath (Suomi) - Ratamestarinkatu 6
- RAME13 (Italia) - Ratamestarinkatu 2
- Rustam Qbic (Russia) - Topparikuja
- Slava PTRK (Russia) – Asemapäällikönkatu 12
- Slava PTRK (Russia) - Ratamestarinkatu 7
- Slava PTRK (Russia) – Sähköttäjänkatu 1
- Soved (Suomi) - Radanrakentajantie 4
- Stina Leek (Viro) - Topparikuja 3
- Superflinda (Suomi) - Rautatieläisenkatu 8
- Tasso (Saksa) - Rautatieläisenkatu 6
- Timothy Avery (Ruotsi) - Kasöörinkatu 3
- Tonek, Balstrøm & Name (Tanska) - Ratamestarinkatu 3
- Tonek, Balstrøm & Name (Tanska) - Ratamestarinkatu 3
- Tonek, Balstrøm & Name (Tanska) - Ratamestarinkatu 3
- Tonek, Balstrøm & Name (Tanska) - Kasöörinkatu 3
- TransOne (Unkari) - Kasöörinkatu 3
- Viv Magia (Suomi) - Asemapäällikönkatu 2
- Waek (Puola) - Kellosilta 44
- Wing Chow (Yhdysvallat) - Asemapäällikönkatu 12
- Your Mom's Knights (Venäjä) - Ratamestarinkatu 7
- Your Mom's Knights (Russia) - Ratamestarinkatu 7
- Yhteisötaideteos - Kasöörinkatu 2
- Yhteisötaideteos - Topparikuja 1
- Mija Byung (Denmark) - Asemapäällikönkatu 2
- Pidžin (Lithuania) - Ratamestarinkatu 11
- Terhi Adler (Finland) - Ratamestarinkatu 6
- Georgia Laurie (Australia) - Ratamestarinkatu 2
- Georgia Laurie (Australia) - Kirjurinkatu 4
- Searok (Germany) - Topparikuja 1
- Wong Ting Fung (China) - Opastinsilta 1
- Anna-Liisa Sääsk (Estonia) - Junailijankuja 1
- Anna-Liisa Sääsk (Viro), Ratamestarinkatu 2
- Bogar (Suomi), Ratamestarinkatu 11
- Bogar (Suomi), Asemapäällikönkatu 2
- Ivan Salazar (Meksiko), Asemapäällikönkatu 2
- Hudo (Ukraina), Kirjurinkatu 4 Parkkihalli
- Miguel Diaz (Espanja) - Rautatieläisenkatu 8
Pasilan entisiä taideteoksia
- Acton & Rosk (Suomi)
- Crazy Mister Sketch (Itävalta)
- Edward von Lõngus (Viro)
- Guido Zimmermann (Saksa)
- N2o (Australia)
- NeSpoon (Puola)
- Taneli Stenberg (Suomi) -
- Taneli Stenberg (Suomi) -
- Taneli Stenberg (Suomi) -
- Kim Somervuori (Suomi)
- Anetta Lukjanova (Finland)
- Maria Björklund (Finland)
- Daniela Carvalho (Peru) - Opastinsilta 7